Usein kysytyt kysymykset

Olemme koonneet vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin luumuista ja luumumehusta. Napsauta kysymystä avataksesi vastauksen ja klikkaa sitä uudelleen sulkeaksesi sen.

Luumut

Tarkista parasta ennen -päiväys pakkauksesta (BBE). Säilytä avattuna jääkaapissa tai viileässä, pimeässä paikassa.

 Neljästä viiteen luumua vastaa yhtä annosta.

On täysin turvallista syödä 2–3 annosta päivässä, mutta koska jokainen keho on erilainen, suosittelemme aloittamaan yhdestä annoksesta ja seuraamaan omaa oloasi.

Kuitupitoisuuden lisäämisen yhteydessä on tärkeää muistaa myös riittävä nesteen saanti.

Tutkimukset osoittavat, että 100 g luumuja (noin 10 kappaletta) päivässä tukee normaalia suolen toimintaa osana monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota ja aktiivista elämäntapaa.

Uusimpien tutkimusten mukaan 140–170 g luumuja päivässä voi tukea painonhallintaa ilman haittavaikutuksia.

Luumut ovat luonnostaan gluteenittomia eivätkä ne ole tekemisissä gluteenia sisältävien aineiden kanssa valmistuksen aikana. Luumut sopivat siis myös gluteenittomaan ruokavalioon, kuten keliaakikoille suunnattuun dieettiin. Keskustele lääkärin kanssa ennen ruokavalion muutoksia.

Kyllä. Sunsweetin tuotteissa käytetty luumulajike ei ole geenimuunneltu.

Luumut sisältävät vain luonnostaan esiintyviä sokereita (ei lisättyä sokeria) ja runsaasti kuitua. Luumut eivät sisällä rasvaa. Luumuilla on matala glykeeminen indeksi (GI) 29, eli sokerit vapautuvat hitaasti ruoansulatuksessa.

Luumut voivat sopia diabeetikoille osana tasapainoista ruokavaliota, mutta koska jokainen tilanne on yksilöllinen, suosittelemme neuvottelemaan ravitsemusterapeutin tai lääkärin kanssa.

Kyllä, Sunsweet-luumut sopivat kasvissyöjille. Tutustu reseptisivustoomme, josta löydät herkullisia kasvisreseptejä.

Sunsweet-luumut eivät sisällä allergeeneja, eivätkä ne ole altistuneet ristikontaminaatiolle allergeenien kanssa.

Tutkimukset ovat käynnissä selvittämässä, mitkä luumujen ainesosat erityisesti tukevat ruoansulatusta.
 Korkea kuitupitoisuus auttaa varmasti, mutta vaikuttava yhdistelmä syntyy useista tekijöistä.

Luumut sisältävät sekä liukoista että liukenematonta kuitua, jotka molemmat lisäävät ulostemassaa, mikä taas on oleellista suolen normaalille toiminnalle.

Lisäksi luumut sisältävät sorbitolia (polyoli), joka imee ja sitoo vettä kuin sieni, mikä entisestään helpottaa suolen toimintaa.

Luumut sisältävät useita ravintoaineita, jotka tukevat luuston hyvinvointia. Luumut sisältävät sisältävät runsaasti K-vitamiinia, joka tukee normaalien luiden ylläpitoa ja auttaa veren normaalissa hyytymisessä. Ne ovat myös mangaanin lähde, joka tukee luiden ylläpitoa ja sidoskudosten muodostamista (luiden rakenteellinen osa). Lisäksi luumut ovat B6-vitamiinin lähde, joka auttaa terveiden verisolujen ylläpidossa ja normaalien hormonitasojen ylläpitämisessä. Ne ovat myös kuparin lähde, joka tukee raudan kuljettamista elimistössä ja auttaa sidoskudosten ylläpidossa (luiden rakenteellinen osa). Parhaillaan on meneillään mielenkiintoinen tutkimus luumujen mahdollisesta vaikutuksesta luiden terveyteen.

Katso lisätietoja Sunsweet luumujen ravintosisällöstä ravintosisältö sivultamme.

Reseptisivustoltamme löydät herkullisia luumureseptejä – kaikkea gourmeeruoista nopeisiin välipaloihin. Nauti!

Lisätietoa Sunsweet luumujen ravintoaineiden vaikutuksista löydät ravintosisältö sivuiltamme.

Luumumehu

Sunsweetin 100 % luumumehu ei sisällä allergeeneja

Ei. Sunsweet-luumumehu ei sisällä säilöntäaineita eikä lisäaineita.

Kyllä, luumumehua voi pakastaa jopa 30 päivän ajan. Vauvoille mehusta voi tehdä jääpaloja, jolloin sopivan annoksen sulattaminen on helppoa.

Emme suosittele pakastamista lasipulloissa tai -purkeissa. Sulattamisen jälkeen ravista pullo hyvin ennen avaamista, koska kiinteitä aineita voi laskeutua pohjalle (jääpalamuotoisessa käytössä tämä ei ole tarpeen).

Kyllä. Sunsweet-luumumehussa ei ole säilöntäaineita tai lisäaineita, joten se sopii vauvoille.

Suositeltu annoskoko vauvoille on 30–60 ml, ja suosittelemme, että mehu laimennetaan vedellä ennen tarjoamista.

Tutustu ravintosisältösivuumme, josta löydät lisätietoa Sunsweet-luumumehun ravintoaineista ja niiden vaikutuksista.

Avattuna Sunsweet-luumumehu säilyy jääkaapissa jopa seitsemän (7) päivää. Säilytä tiiviisti suljettuna ja jäähdytä heti avaamisen jälkeen.

Aikuisille suositus on 150–200 ml, lapsille 75 ml ja vauvoille 30–60 ml. Jokainen ihminen on yksilöllinen, joten suosittelemme aloittamaan pienestä annoksesta ja säätämään määrää tarpeen mukaan. Vauvoille ja pienille lapsille suositellaan laimennettua mehua.

Kyllä. Luumumehu on valmistettu luumuista, jotka ovat luonnostaan gluteenittomia.

Luumumehu sopii gluteenittomaan tai rajoitettuun ruokavalioon, kuten keliaakikoille. Kysy kuitenkin neuvoa lääkäriltä ennen ruokavalion muutoksia.

Kohtuus huomioiden ja osana vähäsokerista, tasapainoista ruokavaliota luumumehu sopii yleensä diabeetikoille.

Luumumehun liukoinen kuitu hidastaa sokerien imeytymistä verenkiertoon, jolloin verensokerin nousu on maltillisempaa.

Yksilölliset tarpeet vaihtelevat – suosittelemme neuvottelemaan ravitsemusterapeutin tai lääkärin kanssa sopivasta määrästä ja käytöstä.

Kyllä. Sunsweet-luumumehu sopii sekä kasvissyöjille että vegaaneille. Katso reseptivalikoimastamme herkullisia juomareseptejä.

Kyllä. Sunsweet-tuotteissa käytetty luumulajike ei ole geneettisesti muunneltu.

Ei tarvitse. Toisin kuin monissa makeissa hedelmämehuissa, Sunsweet-luumumehu EI sisällä lisättyä sokeria.

Makeus tulee yksinomaan huolellisesti valituista luumuista.
Luumumehun luonnolliset sokerit koostuvat pääosin fruktoosista ja glukoosista, vain vähän sakkaroosia – eikä muusta. Se ei sisällä lisättyä sokeria, ei säilöntäaineita, ei happamuudensäätöaineita, ei väriaineita eikä aromeja.

Tarkista parasta ennen (BBE) -päivämäärä pakkauksesta. Säilytä viileässä ja pimeässä paikassa.

Sunsweet-luumumehu on kuidun lähde. 
Hyvin harvat täyshedelmämehut voivat ylpeillä kuitupitoisuudella, koska kuitu poistuu yleensä mehunvalmistusprosessin aikana. 

Luumut sisältävät sekä liukoista että liukenematonta kuitua, ja vaikka suurin osa liukenemattomasta kuidusta poistuu luumumehua valmistettaessa, liukoinen kuitu säilyy.

Kuidun lisäksi Sunsweet-luumumehu sisältää myös sorbitolia, joka on polyoli ja hiilihydraatti. Sorbitoli toimii hieman kuin sieni. Se sitoo ja pidättää vettä, eikä sula kokonaan elimistössä, minkä vuoksi se on niin hyödyllinen!Lisäksi, toisin kuin monet makealta maistuvat hedelmämehut, Sunsweet-luumumehu EI sisällä lainkaan lisättyä sokeria.

Sunsweet-luumumehu valmistetaan ainoastaan huolellisesti valituista Sunsweet-luumuista, jotta saavutetaan juuri oikea makeuden taso, joka tulee pelkästään hedelmästä itsestään. Luumumehun luonnolliset sokerit ovat pääasiassa fruktoosia ja glukoosia, vain vähän sakkaroosia – eikä mitään muuta: vain vettä, ei lisättyjä säilöntäaineita, happamuudensäätöaineita, väriaineita tai aromeja.

Vieraile ravintoainetietosivullamme saadaksesi lisätietoa Sunsweet-luumumehun ravintoaineiden vaikutuksista. 

Reseptisivustollamme on herkullisia reseptejä sekä luumuilla että luumumehulla – kaikkea gourmeeruoista nopeisiin smoothieihin. Nauti!

Luumujen voiman salat

Vaatimaton luumu on todellinen ravinnepommi pienessä paketissa! Katsotaanpa tarkemmin sen hyötyjä…

Ruoansulatus

Luonnollista energiaa

Vitamiinit ja kivennäisaineet

Luuston hyvinvointi

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.